Rekikoirat eläinoikeusaktivistien hampaissa - Animalian tarina huonohampaisesta koirasta on tunteisiin vetoavaa propagandaa
Kenellekään eläinoikeusaatteen toimintaa seuraavalle tulee tuskin yllätyksenä, että erilaiset eläinten kanssa harrastettavat lajit ovat joutuneet kyseistä aatetta kannattavien silmätikuksi, kun turkistarhaus ja suomalaisten navettojen "tehotuotantohelvetit" ovat alkaneet puheenaiheena jauhaa paikallaan.
Esimerkkeinä tästä ovat ravihevoskeskustelu sekä suojelukoirakohu, jossa ei pyritty rankaisemaan vain koiria harrastuksensa lomassa pahoinpidelleitä ihmisiä vaan vetämään koko harrastus lokaan ja laittamaan laji jäihin mittaamattomaksi ajaksi. Taustaorganisaattorina kohulle toimi Oikeutta eläimille- järjestö.
Tällä kertaa Animalian hampaisiin pääsivät rekikoirat, jotka ovat olleet USA:ssa PETA:n kohteena jo kauan ja joita on yritetty suomessakin maalittaa muutamaan otteeseen. PETA:n ja muidenkin eläinoikeustahojen pyrkimyksenä on kieltää eläinten jalostus, käyttö erilaisissa harrastuksissa sekä lopulta koko eläintenpito.
Animalian julkaisema artikkeli rekikoirista on lajilleen tyypillinen ja vetoaa varmasti siihen kohderyhmään, jota sen on tarkoituskin kosiskella - kaupungeissa asuvat, tiedostavat, eläinrakkaat seurakoirien omistajat, joilla ei ole mitään kokemusta rekikoiratarhoista. Rekikoirat ovat monille ihmisille vielä mystisempiä kuin tuotantoeläimet, joiden päivittäistä elämää harva useamman polven kaupunkilainen on enää nähnyt muualla kuin dokumenteissa. Siksi niistä on helppo uskotella heikon medianlukutaidon omaaville melkein mitä tahansa.
Rekikoiratarhoilla työskennelleen silmiin artikkelissa esitetyt väitteet näyttävät siltä, miltä selväpiirteinen propaganda näyttää.
Hampaat
Animalian artikkelin pääosassa on Mortti-niminen alaskanhusky, jonka joku on käynyt hakemassa joltain suomalaiselta rekikoiratarhalta korona-aikana. He ovat pyytäneet saada mukaansa tarhalta vanhan koiran, jolla on vaikeuksia saada kotia. Selviää, että Mortilla on huonot hampaat, parodoniittia ja hammaskiveä ja hampaita pitää poistaa. Artikkelissa Mortin huonojen hampaiden yritetään vihjata johtuvan sen rekikoirataustasta.
Kuten artikkelissa haastateltu eläinlääkäri toteaa, hammasvaivat ovat kaikilla koirilla yleisiä. Todellisuudessa 80%:lla yli 3-vuotiaista koirista on ientulehdusta. Koirien hammashoito on asia, johon ollaan vasta heräämässä. Moni koiranomistaja ei tiedä, että koiraltakin pitäisi käydä puhdistuttamassa hammaskiveä saati harjaa koiriensa hampaita. Luun syöttö pitää osalta koirista hampaat puhtaina hammaskivestä, mutta kaikille koirille niitä ei voi syöttää esim. hampaiden kulumisen vuoksi. Kyse ei ole juuri rekikoirille tyypillisestä vaivasta, vaikka niin yritetään esittää. Monilla rekikoiratarhoilla koirien hampaita hoidetaan asiallisesti ja isotkin hammasoperaatiot teetetään.
Eläinlääkäri
Artikkelissa kerrotaan selvinneen tarkemmin selittämättömällä tavalla, että Mortti ei ole eläessään käynyt eläinlääkärissä. Terveet rekikoirat eivät kovin usein käy eläinlääkärissä. Eläinlääkäri käy yleensä rekikoiratarhoilla rokottamassa kerrallaan lauman koiria, joilta rokotukset ovat umpeutumassa ja tekemässä erilaisia tarkastuksia ja pieniä operaatioita. Esim. lapissa tarhoilla voidaan käydä reissuröntgenin kanssa, joka on olennainen hampaiden tutkimisen osalta. Näin ollen se, että Mortilta ei löydy pitkää historiaa eläinlääkärikäynneistä ei ole kovin epätavallista, eikä tarkoita, että Mortti ei ole eläessään nähnytkään eläinlääkäriä.
Haistelu
Artikkelissa väitetään, että rekikoiratarhoilla koirilla ei ole mahdollisuutta nuuskia ollenkaan eikä toteuttaa nenätyöskentelyä, koska ne eivät vetäessään voi tehdä sellaista. Se, että koira ei töissä ollessaan voi nuuhkia pissoja tien pientareelta on selvä asia, jos halutaan toimiva koiravaljakko. Useimmat valjakkokoirat eivät edes halua töissä nuuhkia, ne haluavat juosta.
Se ei kuitenkaan ole missään nimessä sama asia kuin se, että rekikoiratarhojen koirilla ei työn ulkopuolella ole mahdollisuutta kulkea omaan tahtiinsa ja haistella ympäristöään. Monilla rekikoiratarhoilla on nykyään juoksutustarha, jonne koirat päästetään päivittäin ulkoilemaan pienissä tai isommissa ryhmissä. Osalla tarhoista koiria juoksutetaan myös vapaana pienissä ryhmissä. Osalla rekikoiratarhoista koirat ovat myös välillä sisätiloissa. Väite, että rekikoiratarhojen koirien elämä olisi yleensä pelkkää tarhassa istumista ja vetämistä on häikäilemätön.
Alaskanhuskyt ja houndyt
Artikkelissa väitetään myös, että alaskanhuskyt ovat lyhytturkkisia hound-tyyppisiä koiria. Tämä on väärinkäsitys, jota on ennenkin jaettu eläinoikeuspiireissä. Alaskanhuskyt jakautuvat arktisiin, paksuturkkisiin koiriin sekä lyhytturkkisempiin, nopeampiin sprinttikoiriin. Kaikkein ohutturkkisimpia houndy-koiria kutsutaan yleensä eurohoundeiksi tai scandinavian houndeiksi. Puhtaita houndeja ei pohjoisen rekikoiratarhoilla ole kovin suurta määrää ja niiden pitäjät tiedostavat yleensä hyvin, että ne tarvitsevat erilaiset olot kuin arktiset huskyt - riippumatta siitä ovatko ne siperian- vai alaskanhuskyja. Jo artikkelin kuvan perusteella pystyy sanomaan, että pystykorvainen, tuplaturkkinen Mortti ei ole vahvasti houndytyyppinen koira.
Koiran nimi
Artikkelissa vihjataan, että Mortti ei ole voinut olla rakastettu tyyppi ja valjakon johtaja, sillä Mortti ei ole kuulemma tuntenut nimeään. Olen itse hankkinut useamman aikuisen koiran, joista yksikään ei ole reagoinut nimeensä suuremmin. Moniin muihin sanoihin ne ovat reagoineet. Syy on yksinkertaisesti siinä, että nimi on useimmille koirille sana, jota ihminen hokee satunnaisesti puheessaan. Myös rekikoiratarhoilla koirille opetetaan nimeen reagoimisen sijaan hyödyllisempiä taitoja, kuten luokse tuloa ja suuntakäskyjä. Kun heittää palloa viidelle koiralle, ne on helpompi saada luo yhdellä yhteisellä käskyllä kuin huutamalla kaikkia erikseen nimeltä. Se, että Mortti ei ole reagoinut nimeensä ei kerro mitään siitä, mitä sen kanssa on tehty.
Juotto
Artikkelissa mainitaan, että rekikoirat saatetaan juottaa kerran päivässä. Tietämätön ihminen saa tästä käsityksen, että rekikoirilla ei ole vettä tarjolla muuten kuin kerran päivässä. Rekikoirien kohdalla juotto ei kuitenkaan tarkoita pelkän juomaveden tarjoamista. Koirat juotetaan treenikaudella yleensä muutamia tunteja ennen treeniä pienellä määrällä esim. lämmintä lihaliemipitoista vettä, jotta niiden nestetasapaino pysyisi sopivana. Toisen kerran ne juotetaan yleensä illemmalla. Kaikilla käymilläni huskytarhoilla koirilla on ollut puhdasta vettä tarjolla läpi vuorokauden, vähintään läpi ajan, jolloin vesi pysyy sulana. Talvikaudella osalla koirista on lämmitettäviä kuppeja, joissa vesi pysyy sulana. Osa koirista ei halua talvella juoda vaan syö enemmin lunta, vaikka niillä olisi vettä tarjolla.
Ulostaminen liikkuessa
Mortin tapaa ulostaa liikkuessaan pidetään artikkelissa jonkinlaisena osoituksena koiran huonosta kohtelusta. Rekikoirat oppivat nopeasti ulostamaan juostessaan. Se, että koirat ulostavat liikkuessaan johtuu yksinkertaisesti siitä, että koiran suoli alkaa toimia liikunnan seurauksena. (Liian vähäinen liikunta on syy monien nykykoirien suolisto-ongelmiin.) Jos ne eivät ulosta jo lämmittelyn aikana, viimeistään vähän liikkeelle lähtemisen jälkeen niin tapahtuu. Mortin uusi omistaja väittää, että koira ei osaa ulostaa paikallaan. Kaikki rekikoirat osaavat ulostaa myös paikallaan, jos ne haluavat. Ne ovat oppineet sen taidon jo pieninä ennen kuin niitä on valjastettu kertaakaan. Luonnollisesti ne ovat myöhemminkin ulostaneet muulloinkin kuin vetäessään. Todennäköisempää on, että Mortti ei koe tarpeellisena pysähtyä ulostaessaan, koska se tietää, että se onnistuu muutenkin.
Kettingit
Artikkelissa puhutaan useaan otteeseen paheksuvaan sävyyn ketjun päässä olevista koirista. Todellisuudessa lyhyimpienkin lain sallimien kettinkien liikkuma-ala (40 m2) on niin suuri, että koiralle pitää rakentaa melko kookas tarha, jotta se kattaa edes kettingin minimialueen. Yleensä kettingeissä pidetään suomessa yksittäisiä koiria, jotka karkaavat tarhoista tai ovat luonteeltaan kovia tappelemaan, jolloin niitä ei voi pitää toisten koirien kanssa vahtimatta. Mikäli tällaisten koirien kohdalla on ehdottaa parempaa ratkaisua, tarhan pitäjät ottavat ne varmasti mielellään vastaan. Kettinkien kieltäminen kokonaan ei ole mielestäni koiralähtöistä, sillä osa koirista viihtyy paremmin kettinkipaikalla kuin tarhassa.
Sosiaalinen kanssakäyminen
Artikkelissa väitetään myös, että safarikoirien sosiaaliset kontaktit ja virikkeet ovat vähäisiä. Toisaalta siinä ollaan ristiriitaisesti huolissaan koirien saamasta levon määrästä. Safarikoira asuu yleensä kymmenien lajitoverien kanssa läpi elämänsä, eikä ole yksin juuri koskaan. Työkautena se on myös pitkin päivää tekemisissä turistien, safareilla työskentelevien ihmisten ja omistajansa kanssa. Safarikoirien sosiaaliset kontaktit ja virikkeet ovat yleensä paljon laajemmat kuin seurakoirien.
Vetäminen
Artikkelissa kerrotaan, että lenkillä Mortti vetää ja etenee suoraan. Omistajan tulkinta tästä käytöksestä on, että Mortti "suorittaa". Lisäksi artikkelissa väitetään, että rekikoirat ovat innoissaan vetämisestä vain siksi, että silloin ne pääsevät pois ketjusta. Todellisuudessa koirat pääsevät useilla tarhoilla muulloinkin pois kopeista ja ketjuista, kuten aiemmin mainitsin. Omaan työnkuvaani tarhoilla kuului usein koirien päästäminen juoksemaan heti aamulla. Myös omat koirani kiljuvat innosta päästessään vetämään, vaikka ne käyvät päivittäin metsässä.
Rekikoirien halu juosta on yksi huonoimmin ymmärretyistä koirien ominaisuuksista. Rekikoira on jalostettu juoksemaan samalla lailla kuin paimenkoira on jalostettu paimentamaan ja metsästyskoira etsimään riistaa ja pysäyttämään tai ajamaan sitä. Käytös on saatu aikaan korostamalla saalisviettiketjusta yhdessä saalistamaan lähtemistä siinä, missä muilla koiraroduilla on korostettu jalostuksessa muita saalisviettiketjun osia.
Rekikoira suhtautuu juoksemiseen samalla tavalla kuin ajokoira suhtautuu jäniksen hajuihin ja ajamiseen. Vaikka koira olisi eläkkeellä, eikä se enää jaksaisi entisiä matkoja, sen halu juosta ei katoa. Vetäessään lenkillä Mortti ei siis "suorita pakonomaisesti" vaan yrittää tehdä sitä, mistä se eniten tykkää omistajan estäessä käytöksen.
Rekikoirat, jotka jäävät tarhoille eläkeiäkseen pääsevät yleensä pienille vetoreissuille ja opettamaan nuorempia niin kauan kuin niiden kunto niihin riittää. Kaikki muualle kotiutettavat adoptiokoirat valitettavasti eivät pääse. Mielestäni on kyseenalaista, että tällaisella ymmärryksellä varustetuille ihmisille luovutetaan tarhoilta rekikoiria "hyvään eläkekotiin" jossa liikunta tarkoittaa hihnaa ja takapihaa. Adoptiokodin tulisi ymmärtää millainen eläin rekikoira on, vaikka se on vanha.
Ainoa asia, joka Animalian artikkelissa on mielestäni asiallinen huomautus koiranomistajille on Mortti-koiran hampaidenhoidon surkea tila. Muuten se on yhden koiran ympärille rakennettu tarina, jota on kertomassa asiantuntijana esiintyvä ihminen, jolle tulee yllätyksenä, että rekikoira pyrkii vetämään.
Kirjoitus on niin asenteellinen, että sen voi selittää vain kaksi vaihtoehtoa. Joko koiran adoptoineen henkilön tietotaso on todellisuudessa niin heikko, että hän ei ole eläessään ollut rekikoirien kanssa tekemisissä ja uskoo itsekin väitteisiinsä. Toinen vaihtoehto on, että on hankittu tietoisesti heikkokuntoisin eläin joltain tarhalta ja kaikki kirjoituksessa mainitut asiat ovat ihmisten laskelmoitua harhaanjohtamista, jolla pyritään herättämään mahdollisimman paljon pahennusta toimialaa kohtaan.
Rekikoiratarhojen vaatimusten tulee koskea kaikkia
Animalian artikkelissa näkyy hyvin asenne, jolla rekikoiratarhoihin yleisessä keskustelussa suhtaudutaan. Niitä katsotaan ikään kuin ylhäältä päin sanellen, mikä kaikki niissä on huonosti. Tämä tapahtuu näkökulmasta, jossa koiranpidon historiassa vasta varsin vähän aikaa vallinnut seurakoirakulttuuri asetetaan keskustelematta jonkinlaiseksi ideaaliksi koiranpidon muodoksi.
Todellisuudessa tämä hoivapainotteinen koiranpitokulttuuri, joka on muodostunut käyttökoirien tarpeen vähennyttyä ja koiranpidon naisvaltaistuttua, ja jossa koiran hyvinvoinnin nähdään tulevan sisällä olemisesta, turvasta ja rakkaudesta on monelta osin kyseenalainen. Sen näkeminen eläimen kannalta ideaalina on perusteetonta. Rekikoiratarhojen tavassa pitää eläimiä on paljon hyviä asioita, joista muiden soisi ottavan mallia.
1. Koiralle yksinolo on luonnoton tila. Rekikoiratarhoilla koira ei ole juuri koskaan täysin yksin lajitovereidensa ja tarhalla työtä päivät tekevien ihmisten johdosta. Seurakoira taas viettää keskimäärin 8 tuntia päivässä yksin kotona joka päivä.
2. Tämän päivän koirien suurimpia terveysongelmia ovat ylipaino, diabetes ja muut elintaso-ongelmat. Ne vaivaat nimenomaan vähän liikkuvia seurakoiria, joilla ei ole mitään käyttötarkoitusta. Rekikoiralle muille koirille "pitkä" kymmenen kilometrin lenkki ei ole mitään.
3. Lähes kaikki sairaimmat koirarodut (englanninbulldoggi, mopsi, cavalier kingcharlesinspanieli jne.) ovat seurakoiria. Vastaavasti terveimmät koirarodut löytyvät nimenomaan rekikoirien ja metsästyskoirien kaltaisista käyttökoirista, joiden jalostusta eivät ohjaa ihmisen hoivavietin sanelemat ulkonäköseikat vaan fyysinen kykeneväisyys muuhunkin kuin ruokakupille kävelemiseen.
4. Monet tämän päivän seurakoirat elävät oloissa, joissa eläintenpito on kyseenalaista. Ne ovat pieniä pissalenkkejä lukuun ottamatta aina sisällä jopa 30 asteen lämpötiloissa turkeissa, jotka on jalostettu mahdottomiksi, mutta joita ei ajella ulkonäkösyistä. Ne eivät saa vahtia reviiriään, eivätkä äännellä. Jos koira ei tähän sopeudu, ääntely estetään erilaisin haukunestopannoin. Kaikki koiralle tyypilliset käyttäytymispiirteet ovat ympäristölle aiheutuvia häiriöitä. Rekikoirat elävät syrjässä ja useimmat näistä asioista, kuten lauman kanssa yhdessä ulvominen ovat niille sallittu osa elämää.
5. Keskimääräinen seurakoiran omistaja ei ole perehtynyt koiran ruokintaan, treenaamiseen tai lihashuoltoon. Keskimääräiselle safariyrittäjälle nämä asiat ovat ammattiosaamiseen liittyviä asioita. Kuka tahansa voi ottaa koiran, mutta rekikoiratarhoilla työskentelevät ihmiset ovat usein jonkinlaisen eläinalan koulutuksen saaneita.
6. Safarikoirien tarhat siivotaan yleensä päivittäin. Samaa ei voi sanoa monista seurakoirien tarhoista ja takapihoista, joissa ulosteet saattavat odottaa seuraavaa kevättä.
7. Seurakoira ei pääse vapaaksi, eikä pahimmillaan edes juoksemaan koskaan. Ne ovat jatkuvasti kytkettyinä. Rekikoiratarhoilla koirien yleistyneet juoksutusaitaukset, jotka ovat parhaimmillaan hehtaarien kokoisia alueita antavat koirille päivittäisen mahdollisuuden vapaaseen liikkumiseen treenien lisäksi. Tämä kehittää koiran koordinaatiokykyä ja lisää tutkimusten perusteella myös sen henkistä hyvinvointia. Tämä on tärkeää erityisesti rekikoirien kaltaisille koirille, joille juokseminen on mieluisaa.
8. Seurakoirien pitoon on pesiytynyt vahva hoivaamiseen kytkeytyvä kulttuuri, jossa koiraa suojellaan lapsen tavoin kaikelta. Paksuturkkisia koiria puetaan jo muutamassa pakkasasteessa eikä niitä uskalleta ottaa enää vaellukselle mukaan, koska kunnon koetaan olevan tähän liian heikko. Se, että terveellä koiralla on niin heikko kunto, että se ei selviä vaelluksesta ihmisen mukana on hälyttävää. Koirien ei anneta juosta metsässä marginaalisten riskien vuoksi, kuten pelon siitä, että keppi lävistää vartalon. Pahimmillaan niitä työnnetään vaunuissa, kannetaan laukuissa tai niille puetaan vaatteita pelkästään ulkonäön vuoksi. Rekikoirapuolella koira on koira ja käsitykset sen pakkasenkestävyydestä ja liikuntakyvystä ovat realistiset. Rekikoiran vaatettaminen, kuten tossujen käyttö tai takittaminen on aina tarkoituksenmukaista.
Animalia arvostelee artikkelissaan Green activities -sertifikaattia, joka on rekikoirien laadukkaasta eläintenpidosta kertova sertifikaatti. Kyseistä sertifikaattia ovat olleet kehittämässä muutamat safariyrittäjät, jotka haluavat pystyä todistamaan koiriensa eettisen kohtelun ja erottautua esim. yrittäjistä, jotka kokevat mahdollisena lopettaa terveitä koiria. Tämä kertoo siitä, miten väsyneitä monet rekikoirayrittäjät ovat alaansa liittyviin, perättömiin tai yleistäviin syytöksiin.
Kyseisessä sertifikaatissa vaatimuksina on mm. auditoida nuorten koirien koulutus ja sosiaalistaminen. Siinä asetetaan koirien liikkumiselle ympäri vuoden konkreettisia aika- ja määrävaatimuksia myös sesongin ulkopuolella. Koiria on liikutettava vähintään 16 kertaa kuukaudessa 45 minuuttia kerrallaan. Juoksutustarhan vähimmäiskooksi asetetaan 500 neliömetriä. Vaatimuksena on myös, että yksi henkilö on koko ajan 20 minuutin matkan päässä koiratarhasta. Koirilla on oltava adoptointisuunnitelma eikä terveitä koiria saa lopettaa. Myös koirien ruuan laadulle asetetaan selkeät kriteerit.
Asia, jonka Animalia jättää artikkelissaan mainitsematta on, että seurakoirien pidolle mitään vastaavia kriteereitä, joihin omaa koiranpitoa voisi edes verrata ei ole olemassa. Kukaan ei vahdi, toteutuuko niiden osalta mikään asia, mitä artikkelissa on käsitelty. Vain harva seurakoiran omistaja, saati muunlainen kennel pystyy yleensä täyttämään kriteerit, jotka sertifikaatti asettaa rekikoirien pidolle. Henkilökohtaisesti näen kriteerit osittain tarpeettomankin kovina. Vai oletko itse aina koiristasi 20 minuutin matkan päässä?
Omien kokemusteni perusteella safariyrityksissä olen sitä mieltä, että koiran lajinomaiset tarpeet toteutuvat paremmin keskimääräisessä safariyrityksessä kuin keskimääräisessä seurakoiran omistavassa perheessä. Jos puhutaan esimerkillisestä rekikoirayrityksestä, jossa koirilla on useiden hehtaarien juoksutusalue, jonne ne pääsevät päivittäin, ja jossa koirien kanssa on lähes aina joku, sellaiseen koiranpitoon ei yllä juuri kukaan muu.
Toisin kuin Animalia yrittää väittää, koiran huonosti pitämiseen ei tarvita minkäänlaista bisnestä.
Olen huolissani siitä, millaista mielipidevaikuttamista eläinoikeusjärjestöt harrastavat ja miten sinisilmäisesti niiden toimintaan suhtaudutaan. Eläinsuojeluaatteen ja eläinoikeusaatteen välinen ero on monille ihmisille hämärän peitossa. Kaikki eläinten hyvällä kohtelulla ratsastavat järjestöt eivät ole liikkeellä vilpittömästä halusta levittää todenmukaista tietoa ja parantaa eläinten oloja. Eläinoikeusaate tahtoo ennen kaikkea kieltää ihmisen ja sen evoluutiokumppaneiden yhteisen taipaleen jatkumisen kaikissa muodoissaan ja ajaa näin ihmisen kanssa elämään kehittyneet lajit sukupuuttoon. Sen tavoite on lopettaa kärsimys lopettamalla näiden lajien elämä. Aktivistien toimet USA:ssa ovat osoittaneet, että se ei kaihda likaisiakaan keinoja päästäkseen hyvin kyseenalaiseen tavoitteeseensa.